Jälkilöylyt #12 - Luppo kaatuu

13.12.2018

Kokoelma - SC Luppo II 8-1

Kokoelman pojjiilla oli tunnin tauko päivän ensimmäisestä pelistä, mikä ei onneksi ollut kovavauhtinen ja vaatinut kovaa liikettä niin paukkuja riitti hyvin päivän toiseen otteluun. Kokoelman pelasi Jugin mieliksi toisenkin ottelun keltaisilla peliasuilla kun luppo iski sinimustaa päälle. Kokoonpanoon ei tullut muutoksia edelliseen otteluun.

1. erä

Peli lähti ensimmäisestä vihellyksestä täysin Kokoelman hallintaan ja mikä oli erityisen positiivista huomata, niin puolustuskuri pysyi hyvin kasassa. Luppokin puolusti tarkasti omaa päätyään, mutta ajassa 9:31 Mikko "läppi" Lähteelä lähetti korkean kukkupallon omasta päädystä kohti Lupon maalia mihin Antti Hämäläinen oli kirmaamassa täyttä höökiä. Lupon maalivahti ei saanut palloa haltuun vaan Antti nappasi riparin lapaansa ja ohitti maalivahdin. Tästä maalista alle minuutti, niin sama kuvio toistui eri pelaajilla. Mikko "kroge" Krogerus laittoi kukkupallon kohti maalia ja Joni Lehtonen kävi lapioimassa irtopallon sisään. 

Onkohan nyt käytetty toi takapatjabugi puhki jo
-Tatu Viitikko

Ensimmäiseen erää Kokoelma painoi vielä kaksi maalia. Maalintekoa jatkoi Tatu Viitikko sivaltaen tarkalla kanttivedolla pallon takayläseen Seppälä ja Lehtosen tehdessä hyvän maskin. Maali tuli ylivoimalla ja syöttärin siihen saalisti Varjo. Ensimmäisen erän neljännen maalin viimeisteli Vireniukset, kun Nikke pääsi viimeistelemään Mikon upean esityön jälkeen keskustasta pallon yläkulmaan. Parviaiselle kirjattiin erään kaksi torjuntaa Kokoelman maalissa.

Kakkoserä

Lupon selkärangat alkoivat jo vähän natisemaan taululla ollessa 4-0 lukemat keltapaidoille. Toista erää oltiin ehditty pelaamaan vähän ylä 10min, kun Joni Lehtonen käy lapioimassa toisen maalinsa riparista Krogen vedon jälkeen. Viiden maalin johto tuntui jo Kokoelmankin puolelta turvalliselta, mutta se ei riittänyt vielä vaan Antti käy laittamassa pallon maaliin ajassa 27:10 Läpin esityöstä. Parviaiselle kirjattiin 4 torjuntaa Kokoelman maalilla.

Ei mitään nollapeliä

Kolmas erä olikin sitten vain pelailua, kun taululla oli jo lukemat 6-0 Kokoelmalle. Mikko Seppälä ja Jukka Kauppinen laittoivat vielä maalin mieheen. Parviaisen uran ensimmäinen nollapeli oli jo kolmen minuutin päässä, mutta silloin Luppo rankaisi Kokoelman liian hyökkäysinnon ansiosta. 

Paljon vitutti kun meni nollapeli noin lopussa?
-Nikke jälkilöylyissä Parviaiselle

Kyllähän sieltä kuului ärräpäitä maskin alta, kun pallo meni seläntaakse. Veto oli Lupon kaverilta sen verran hyvä, että ei siinä jääny paljon sanomista niin katotaan sit sitä nollaa seuraavassa turnauksessa. Kokoelman parhaana pelaajana palkittiin kaksi maalia tehnyt Joni Lehtonen.

Kokoelman tehoilijat:
Joni 2+0
Antti 2+0
Kroge 0+2
Läppi 0+2
Tatu 1+0
Seppälä 1+0
Jugi 1+0
Nikke 1+0
Henu 0+1
Mikko V 0+1
Varjo 0+1
Hakkis 0+1