Otteluennakko 26.10.2019 - Mopolla moottoritielle?

25.10.2019


KokoelmaJKL:n pelit jatkuvat tulevana lauantaina kahdella ottelulla, kun ohjelmassa on 4. divisioonan toinen turnaus. Klo 12 ja 14 pelattavissa otteluissa vastaan asettuvat Kokoelman ensimmäiseltä kaudelta tuttu vastustaja O2 JKL II sekä karsinnoissa kohdattu Suolahden Urho.

Ensimmäinen turnaus ei lihottanut Kokoelman pistepottia pisteen pisteellä. Mullets vei pisteet Kokoelman nenän edestä huikeasta loppukiristä huolimatta 3-4 voitolla, kun takatukat löivät pallon maalin perukoille neljä sekuntia ennen loppua. Toisessa ottelussa Kuukka Gunnersin kanssa mentiin tasatahtia puolen tunnin verran, kunnes Kuukka näytti kaapin paikan ja laittoi viime kaudelta tutun teholinkouksen pyörimään. Lopputuloksena 4-11 ja pisteet matkasivat tykkimiehien mukana Uuraisille viime kaudelta tutun kaavan mukaan.

Kokoelma lähtee lauantain otteluihin hakemaan kauden avauspisteitään. Gunners-pelin lopun sulaminen ja turhautuminen, punaisine kortteineen, haluttiin unohtaa Kokoelma-leirissä mahdollisimman nopeasti. Jäähykuningas Meijanen onkin käynyt mailakaupoilla ja sitä seuranneen mökkiviikonlopun uskotaan myös auttaneen tapauksen nollaamisessa, ns. pääkopan kovalevyn tyhjäksi pyyhkimisessä.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu O2 JKL II. Kokoelman ensimmäisellä kaudella voitot menivät amppareille 1-2. Tästä on kuitenkin jo paljon aikaa ja punaviiniä on virrannut otteluennakoiden kirjoittajan lasissa sen verran, että näillä tuloksilla on yhtä paljon merkitystä kuin sillä työpaikan surullisen kuuluisalla porukkalotolla.

Toisessa ottelussa vastaan asettuu Suolahden Urho. Panokseton karsintapeli päättyi varpusparvimaiseen housuunpaskomiseen, kun Kokoelma menetti 4-1 johtoaseman ja juhli nousua 4-5 tappion jälkeen. Huomenna traktorikunnan ylpeyden rattaisiin lyödään taas kapuloita klo 14 alkaen.

Kokoelman rosteri on tänä viikonloppuna ohut. Poissa ovat mm. himopunnertaja Samuli Varjoluoto, Kokoelman Big Cheese Niko Parviainen sekä kesän siirtomarkkinoiden verkkoihin uineet isot monnit Roope Kinnunen ja Juuso Julkunen. Vastuuta on siis tarjolla kuin ruokaa buffet-pöydässä.

Seuraa heitä

#9 Samuli Partanen

Viime turnauksessa nilkkansa telonut one-timereiden erikoismiehen kunto on täysi arvoitus. Partanen hyppää testaamaan nilkkansa kuntoa suoraan sarjapeleihin. Napsuuko "partaimerit" normaaliin tapaan pitkin seiniä vai karistellaanko maaliverkoista pölyjä pois? Millainen paketti kinesiotepistä ja nilkkatuesta on saatu aikaiseksi?

Toimitus sai kuvamateriaalia ennakkoon Samuli Partasen "kinesioteippauksesta" turnauksen jälkeen.
Toimitus sai kuvamateriaalia ennakkoon Samuli Partasen "kinesioteippauksesta" turnauksen jälkeen.

Koutsi ja GM Niko Parviainen

Kokoelman rosteri koki kovan menetyksen, mutta vastaavasti valmennusryhmä nousi täysin uudelle tasolle, kun Parviainen toipuu pahasta lower body injurysta. Parviainen on valmiina pukemaan pikkutakin, piirtelemään hieroglyfejä fläppitaululle, hörppimään pikkupullosta (kossu)vissyä, jauhamaan purkkaa sekä piiskaamaan suojattinsa kohti voittoa. Pystyykö Parviainen mätsäämään ex-valmentaja Sutisen täyden satasen voittoprosentin, pykälää kovemmalla sarjatasolla?