Otteluennakko 6.10.2019 - Takatukkia ja tykkimiehiä

05.10.2019

Salibandykausi 2019-2020 saa lähtölaukauksen 6.10. Killerin Buugilla, kun KokoelmaJKL aloittaa kautensa Sisä-Suomen 4. divisioonassa. Ilmassa on paljon samaa kuin ensimmäisessä koulupäivässä: jännityksen merkkinä mahaa vääntää ujosti jännäkakka ja ilmassa on aimo annos yli-innokkuutta.

Kesän aikana joukkueessa on liikkunut pelaajia suuntaan jos toiseenkin kuin venäläisiä Stockmannin ovista Hulluilla Päivillä. Vireniukset ja Seppälä lähtivät pelaamaan (lue: jäähdyttelemään) SB Fiilikseen. Viitikko päätti vaihtaa Kokoelman sininutun Lohkovoittajan pelipaitaan. Kokoelman virallisen pappakerhon jäsenistä Heimonen, Palomäki, Lähteelä, Krogerus ja Lehtonen päättivät ripustaa ainakin hetkeksi puuhelmet naulaan.

Lähtijöitä Kokoelman GM on pystynyt paikkaamaan hyvillä uusilla hankinnoilla. Heinäkuun alussa Free Agent Frenzyn alettua GM Parviainen tilkitsi rosterin aukkoja isoilla vonkaleilla, kun allekirjoituksia lyötiin sopimuksiin liukuhihnalta. 

Torihuhut kertovat myös Petri "Härkä" Palomäen saaneen mottipäisen yhden vuoden sopimustarjouksen. Härkä piti kuitenkin päänsä, jätti dollaripinon pöydälle ja teki ns. "Byfuglienit". Tällä kaudella Palomäki keskittyy maalinteon sijaan daddybellyn kasvattamiseen.

"byfuglienit"
"byfuglienit"


Uusia pelaajia rosterista löytyy 5 kappaletta:

  • H Juuso Julkunen#3
  • H Roope Kinnunen
  • H Oskari Tuominen #85
  • H Arttu Romo #86
  • P Aki Rahikainen #87

Klo 11:00 KokoelmaJKL vs Samson Mullets


Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuu toinen nousijajoukkue. Toisen karsintasarjan kautta noussut Samson Mullets on edennyt hyvin samantapaisesti KokoelmaJKL:n kanssa lyhyen historiansa aikana. Ensimmäinen kausi 5. divaria ja toisella kaudella nousu 4. divisioonaan. Odotettavissa lieneekin siis Arnold Schwarzeneggeriäkin kovempi kamppailu, jossa jaossa jatkon kannalta varmasti tärkeät pisteet.

"Ekasta pelistä lähdetään hakemaan täyttä pistepottia ja kauden avausvoittoa. Jätkät on painanu omatoimisesti koko kesän fysiikkareeniä, joten ylikunnosta ei voi jäädä ainakaan homma kiinni."

- GM Parviainen

Klo 14:00 Kuukka Gunners vs KokoelmaJKL


Uuraisten kunnan salibandy-ylpeys Kuukka Gunners haastaa Kokoelman päivän toisessa ottelussa. Viime kaudella voitot menivät KG:lle 2-1, Kuukan napatessa suoran nousun lohkovoittajana. Varsinkin kahdessa viimeisessä pelissä Kokoelma löysi itsensä sellaisesta linkousohjelmasta, että osa joukkueesta ajoi Viitasaarelta vahingossa kotiin Kuopion kautta.

Preseasonilla joukkueet ottivat kuitenkin mittaa toisistaan harjoitusottelussa, jossa Kokoelma nakkasi äimistyneet tykkimiehet kuivausrumpuun ja höykytti Kuukkaa numeroin 8-2. Viime kauden avausottelu KG:sia vastaan tarjosi normaalin pyykkäysohjelman lisäksi myös hieman "nyrkkipyykkiä". Odotettavissa lienee jälleen kerran kuuma kamppailu, kun sisuuntunut Gunners iskee Kokoelman kimppuun.

Seuraa heitä


#85 Oskari "Osku" Tuominen

Kokoelman nuorin ja uusin pelimanni. Multitalentti, jolla toimivat pää, kädet ja jalat yhtä aikaa. Viettänyt kesän painien susien kanssa itärajalla Joensuussa ennen siirtymistä Jyväskylään. Odotettavissa maaleja, puikkoujutuksia ja susien sijaan ulvova fanikatsomo.


#87 Aki Rahikainen

GM Parviainen nappasi vapaiden agenttien listoilta kaikkien joukkueiden hakeman pelaajatyypin; kookas, pallovarma, tarvittaessa ilkeä ja hyvin laukova puolustaja.

Aki on viettänyt loppukesän puhdistellen Buugin maaliverkkoja harjoitusotteluissa viime kauden pölyistä, kammottavan lujalla kanttilingollaan. Huomenna odotettavissa jälleen kireitä maaliverkkoja ja alexanderbarkovmaisia ei hartialinjaa ylittäviä tuuletuksia.