Uutiset

Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen tähän kauteen saatiin vasta joulukuussa. Kokoelman pojjaat pääsi irti "kotiluolassaan" Buugin liikuntakeskuksessa, missä joukkue harjoittelee kauden ajan. Peli oli ennakkoon Kokoelmalle vaikeaan aikaan klo 10.00 aamulla.

Kokoelman karavaani puksuttaa eteenpäin sisäsuomen lohkossa 22 kun huomenna 9.12.2018 mitellään tutulla Buugin liikuntakeskuksella kahteen otteeseen. Kokoelma kohtaa aamuvarhaisessa pelissä viime kaudelta tutun Pommakin ja jälkimmäisessä ottelussa vastaan sarjan uusi tulokas Luppo II.

Pienten marginaalien ottelu missä oli vastassa kaksi hyvin puolustavaa joukkuetta varustettuina erinomaisilla maalivahdeilla. Kings oli piirun verran parempi päästämättä maalia heidän maalivahtinsa ansiosta. Kokoelman maalissa Tuomas Jakonen oli kanssa ilmiliekeissä ja ansaitsi Kokoelman veeämmän mikä jaetaan parhaalle pelaajalle.

Peli lähti loistavasti käyntiin Kokoelmalta. Hakkis oli pakissa hirveissä liekeissä ja teki kentällä mitä tahtoi pallon kanssa. Hoiti oman pään hommansa ja tarjoili kaksi karkki Kokoelman hyökkääjille mistä oli ilo pistää pallo maaliin. Sitten siirryttiinkin itse sinne kuivausrumpuun.

Päivän toinen peli oli kyseessä molemmille joukkueille, joten odotettavissa oli yksinkertaisten miesten väsynyttä vääntöä. Kokoelma lähti otteluun kumminkin selvästi ennakkosuosikin asemassa aikaisempien esityksien perusteella ja sarjataulukkokin vain tuki tätä väitöstä ViitVin ollessa viimeisten joukossa ja Kokoelma porskutti kärjessä.

Kokoelma painoi koko ajan entistä enemmän kohti oranssipaitojen maalia, mutta oli suurissa vaikeuksissa saada vetoja maalivahdille asti. Täytyy kyllä antaa tunnustun O2 puolustukselle ja maalivahdille hyvästä suorituksesta. Toisessa erässä Niklas Virenius sanotaan nyt vaikka että sijoitti pallon parin pompun kautta ylivoimalla vastustajan maaliin....

Kokoelman karavaani starttaa kohti pohjoista, kun joukkue lähtee mittelemään tärkeistä pisteistä kohti maan tunnetuimman sahurin kotikontuja, Keski-Suomen Nevadaan, Viitasaarelle. Vastaan asettuvat ensimmäisessä turnauksessa kohdatut Kuukan tykkimiehet ja Laukaan run... kunkut. Ensimmäisessä kamppailussa Kokoelma voitti Kuukka Gunnersin 1-4 ja...

On aika kauden toisen turnausviikonlopun, johon Kokoelman joukkue lähtee taskussaan täydet neljä pistettä kauden ensimmäisestä turnauksesta. Kahdessa ensimmäisessä pelissä Kokoelma kaatoi vahvoilla esityksillä ensin Kuukka Gunnersin ja jälkimmäisessä Laukaa Kingsin. Varsinkin ensimmäinen peli tarjosi rytinää, räminää ja kovaa vääntöä kuin...

Kokoelma pisti päälle uudet keltaiset peliasut ja niillä haettiin päivän toista päänahkaa meille tuntemattomasta joukkueesta LA Kingsistä. Rosteri pysyi peliin melkein samana, Tuomas Jakonen otti maalivahdin tontin ja Mikko Krogerus oli sivussa edellisen ottelun punaisen kortin seurauksena. Ensimmäisessä erässä ei viime pelin tunnustelusta ollut...